Digi- ja väestötietovirasto palvelee valtakunnallisesti. Voit asioida sinulle sopivimmassa palvelupaikassa alueesta riippumatta. Eri paikkojen palvelutarjonnassa on pieniä eroja.
Suomi.fi-valtuudet, avustettu valtuuttaminen organisaatioasiakkaille
Valtuuden voi antaa tai mitätöidä hakemuksen perusteella, jos yritys tai yhteisö ei voi omatoimisesti valtuuttaa Suomi.fi-valtuuksissa.
Edunvalvojan tarvitsemat luvat
Edunvalvoja tarvitsee Digi- ja väestötietoviraston luvan päämiehen kannalta merkittäviin toimenpiteisiin.
Kuoleman rekisteröinti väestötietojärjestelmään
Sairaalat ilmoittavat kuolemasta väestötietojärjestelmään. Ilmoituksen voi tehdä myös lääkäri, joka on todennut kuoleman.
Avioehtosopimuksen rekisteröinti
Avioehtosopimuksella puolisot voivat sopia, että avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen päättyessä heidän maisuuttaan ei jaeta puoliksi.
Omien henkilötietojen tarkastaminen
Voit tarkistaa henkilötietosi, jotka on tallennettu väestötietojärjestelmään. Näet muun muassa henkilösuhde- ja osoitetietosi sekä aiemmat tietosi.
Perukirjan osakastietojen vahvistaminen
Voit hakea perukirjan osakastietojen vahvistamista Digi- ja väestötietovirastolta.
Vihkimisoikeusrekisteristä annettavat otteet
Vihkimisoikeusrekisteristä voidaan kirjallisen pyynnön perusteella antaa tietoja vihkijästä, jolla on vihkimisoikeus.
Avioliiton esteiden tutkinta
Ennen vihkimistä tulee tehdä avioliiton esteiden tutkinta. Sillä varmistutaan, että avioliitolle ei ole Suomen avioliittolain mukaisia esteitä.
Eurooppalainen perintötodistus
Todistuksen avulla perilliset, testamentin toimeenpanijat ja jäämistöhoitajat voivat todistaa asemansa ja valtuutensa toisessa EU:n jäsenvaltiossa.
Alaikäisen lapsen edunvalvonnan rekisteröinti
Alaikäisen lapsen edunvalvonta rekisteröidään silloin kun lapsen omaisuus ylittää 20 000 euroa.
Kansalaisuuden rekisteröinti
Sinun on mahdollista ilmoittaa useampi kuin yksi kansalaisuus väestötietojärjestelmään.
Syntymän, lapsen tietojen ja adoption rekisteröinti
Syntymän, lapsen tietojen ja adoption rekisteröinti. Syntymän rekisteröinnin yhteydessä lapselle merkitään väestötietojärjestelmään henkilötunnus.
Sukupuolen vahvistaminen ja uusi henkilötunnus
Sukupuolen vahvistaminen tarkoittaa sitä, että väestötietojärjestelmään merkitty sukupuolesi korjataan vastaamaan sukupuoli-identiteettiäsi.
Äänioikeusrekisteriä koskevat oikaisuvaatimukset ja itseoikaisut (Vaalit)
Äänioikeusrekisterin tietoja voidaan korjata henkilön oikaisuvaatimuksen johdosta tai viranomaisen tekemänä itseoikaisuna.
Holhousasioiden rekisteristä annettavat otteet
Sinulla on oikeus saada tieto, onko joku edunvalvonnassa ja kuka hänen edunvalvojansa on.
Otteet ja todistukset väestötietojärjestelmästä
Voit tilata todistuksia, joissa on väestötietojärjestelmään tallennettuja henkilötietoja. Todistukset käyvät sekä Suomessa että ulkomailla.
Edunvalvojan tai edunvalvontavaltuutetun toimintaa koskevat kantelut
Kuka tahansa voi tehdä selvityspyynnön edunvalvojan ja edunvalvontavaltuutetun toiminnasta, jos katsoo tämän toimineen väärin.
Ulkomailla asuvien suomalaisten henkilötietojen rekisteröinti
Ulkomailla asuvan Suomen kansalaisen on ilmoitettava henkilötietojensa muutoksista.
Ulkomailla solmitun avioliiton merkintä väestötietojärjestelmään
Ulkomailla solmittu avioliitto merkitään Suomen väestötietojärjestelmään tietyin edellytyksin.
Holhoustoimen tilivalvonta
Edunvalvoja ja tietyissä tapauksissa edunvalvontavaltuutettu on tilivelvollinen holhousviranomaiselle.
Äänioikeusrekisteriin ilmoittautuminen (EU-vaalit)
Suomessa asuva muun EU:n jäsenvaltion kansalainen voi äänestää Suomessa toimitettavissa EU-vaaleissa ilmoittautumalla Suomen äänioikeusrekisteriin.
Ulkomaisen avioeron merkitseminen väestötietojärjestelmään
Ilmoittakaa ulkomailla annettu avioeropäätös myös Digi- ja väestötietovirastoon, jotta se voidaan rekisteröidä väestötietojärjestelmään.
Uskontokuntaan liittyminen ja uskontokunnasta eroaminen
Voit liittyä jäseneksi tekemällä ilmoituksen suoraan uskontokuntaan. Voit erota uskonnollisesta yhdyskunnasta Suomi.fi-verkkopalvelussa.
Julkisen notaarin palvelut
Julkinen notaari vahvistaa virallisesti oikeaksi esimerkiksi allekirjoituksia, todistusjäljennöksiä ja ansioluetteloita.
Rekisteröidyn parisuhteen muuttaminen avioliitoksi
Ennen 1.3.2017 Suomessa rekisteröity parisuhde voidaan muuttaa puolisoiden yhteisellä, kirjallisella ilmoituksella avioliitoksi.
Apostille
Tarvitset Apostille-todistusta silloin, kun sinun täytyy todistaa asiakirjan allekirjoittajan toimivalta ulkomaiselle viranomaiselle.
Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
Suomessa asuva ulkomaan kansalainen saa henkilötunnuksen, jos hänet voidaan voidaan rekisteröidä väestötietojärjestelmään.
Osoitteiden massatietopalvelu
Väestötietojärjestelmän tietoja voidaan käyttää yhteiskunnan toimintojen ja tietohuollon tukena. Tietojen luovuttamiseen tarvitaan tietolupa.
Kaupanvahvistus
Tarvitset kiinteistönluovutuksessa kaupanvahvistajan palvelua. Vaihtoehtoisesti voit ehkä käyttää Maanmittauslaitoksen sähköistä palvelua.
Edunvalvontavaltuutuksen vahvistaminen
Voit hakea edunvalvontavaltuutuksen vahvistamista, jos sinut on nimetty toisen henkilön laatimassa edunvalvontavaltakirjassa valtuutetuksi.
Perinnöstä luopumisilmoituksen tallettaminen ulosottoa varten
Digi- ja väestötietovirasto tallettaa perinnöstä luopumisilmoituksia ulosottoa varten.
Tietojenluovutuskiellot
Jokaisella on oikeus kieltää henkilö- ja osoitetietojensa luovutus väestötietojärjestelmästä ilmoittamalla asiasta Digi- ja väestötietovirastoon.
Vihkiminen sekä avioliiton rekisteröinti
Avioliittotieto rekisteröidään väestötietojärjestelmään. Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikassa eli maistraatissa toimitetaan siviilivihkimisiä.
Ilmoitus osoitteenmuutoksesta väestötietojärjestelmään
Muuttoilmoituksen tekeminen on lakisääteinen velvollisuus. Henkilön kotikunta ja asuinosoite talletetaan väestötietojärjestelmään.
Avoliiton purkautumiseen liittyvien asiakirjojen rekisteröinti
Avoliittoasioiden rekisteriin talletetaan tietoja avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain 11 §:ssä tarkoitetuista asiakirjoista.
Turvakiellon hakeminen
Turvakielto. Digi- ja väestötietovirasto edellyttää turvakiellon hakijalta kirjallista, perusteltua pyyntöä tai ainakin käyntiä virastossa.
Turvakiellon perumisen hakeminen
Turvakiellon perumisen hakeminen. Kun tarve turvakiellolle päättyy, turvakiellon voi perua kirjallisella hakemuksella.
Tietojen ilmoittaminen väestötietojärjestelmään
Voit ilmoittaa väestötietojärjestelmään äidinkielesi, kutsumanimesi, ammattisi, sähköpostiosoitteesi ja asiointikielesi.
Lapsen nimen ilmoittaminen
Sinun täytyy huoltajana ilmoittaa syntyneen lapsen nimi ja äidinkieli. Lapsen tiedot merkitään väestötietojärjestelmään.
Sukunimi avioituessa
Avioituessa puolisoiden sukunimet säilyvät ennallaan, jos puolisot eivät ilmoita haluavansa muuttaa niitä.
Sukunimen muuttaminen
Voit muuttaa sukunimeäsi tekemällä siitä nimenmuutoshakemuksen.
Etunimen muuttaminen
Voit muuttaa etunimeäsi tekemällä nimenmuutoshakemuksen.
Edunvalvontavaltuutetun luopuminen tehtävästään
Voit pyytää vapautusta edunvalvontavaltuutetun tehtävästä, jos et enää halua jatkaa tehtävässä.
Asiakirjan jäljennöksen oikeaksi todistaminen
Julkinen notaari voi antaa asiakirjastasi virallisen jäljennöksen.
Allekirjoituksen oikeaksi todistaminen
Julkinen notaari voi todistaa tarvittaessa allekirjoituksesi oikeaksi.
Edunvalvojan sijaisen määrääminen
Voit hakea itsellesi edunvalvojan sijaista, jos olet esteellinen tai muutoin tilapäisesti estynyt hoitamaan edunvalvojan tehtävääsi.
Edunvalvojan vapauttaminen tehtävästään
Voit pyytää vapautusta edunvalvojan tehtävästä, jos et enää halua jatkaa tehtävässä.
Rekisteritiedon korjaaminen
Digi- ja väestötietovirasto korjaa väestötietojärjestelmässä olevan virheellisen henkilötiedon asianosaisen pyynnöstä tai omasta aloitteestaan.
Muut julkisen notaarin antamat todistukset
Julkinen notaari voi antaa elossaolotodistuksen ja todistuksen Suomen lain sisällöstä sekä vahvistaa ansioluettelon oikeaksi.
Sukuselvitys
Sukuselvityksen voi tilata Digi- ja väestötietovirastosta esimerkiksi perunkirjoitusta varten.
Muuttoesto
Muuttoesto on tarkoitettu henkilöille, joiden tiedoilla on tehty väärä muuttoilmoitus tai jotka pelkäävät sen mahdollisuutta.
Suomi.fi-valtuudet, avustettu valtuuttaminen henkilöasiakkaille
Valtuuden voi antaa tai mitätöidä hakemuksen perusteella, jos henkilö ei voi omatoimisesti valtuuttaa Suomi.fi-valtuuksissa.
Visiting address
Wähäjärvenkatu 6
13200 HÄMEENLINNA
Language
Finnish
Swedish
English