Uusia kemera-hakemuksia ei enää oteta vastaan. Hakemusten jättöaika päättyi 1.10.2023 ja kemera-tukia koskevan lain voimassaolo päättyy 31.12.2023. Toteuta kemera-työt tuen myöntämispäätöksessä ilmoitettuun määräaikaan mennessä. Lähetä toteutusilmoitus tehdystä työstä Metsäkeskukselle. Kemera-töiden toteuttamisaika voi yltää maksimissaan vuoden 2026 puolelle.
Metsätalouden ympäristötukea voidaan myöntää yksityiselle maanomistajalle, kun metsän hoito- tai käyttötoimenpiteissä otetaan monimuotoisuus huomioon laajemmin kuin mitä metsälaissa vaaditaan.
Ympäristötuki on tarkoitettu ensisijaisesti erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämiseen. Ympäristötukea voidaan käyttää myös METSO-ohjelman elinympäristöjen turvaamiseen.
Ympäristötuesta laaditaan allekirjoitettu neuvottelupöytäkirja ja rahoituspäätös, jotka yhdessä muodostavat sopimuksen. Sopimus on voimassa 10 vuotta.
Sopimuksessa ja sen liitteissä sovitaan alueen käytön rajoituksista. Yleensä sopimusalueella ei saa toteuttaa metsätaloustoimenpiteitä. Ympäristötukisopimus merkitään Maanmittauslaitoksen ylläpitämään kiinteistötietojärjestelmään, jossa se näkyy kiinteistön tiedoissa käytön rajoitteena.
Ympäristötuki muodostuu peruskorvauksesta ja hakkuuarvokorvauksesta. Tukea voidaan myöntää myös ympäristötukisopimuksen valmisteluun, jos se tehdään muuna kuin maanomistajan omana työnä. Lisäksi tukea voidaan myöntää hoito- ja käyttösuunnitelman valmisteluun ja sopimusalueella tehtäviin luonnonhoitotöihin, jotka perustuvat hoito- ja käyttösuunnitelmaan.
Perus- ja hakkuuarvokorvaus sekä mahdollinen valmistelukorvaus maksetaan sopimuksen solmimisen jälkeen yhdessä erässä. Hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisten luonnonhoitotöiden korvaukset maksetaan toteutusilmoituksen perusteella. Toteutusilmoitus on tehtävä, kun luonnonhoitotyöt on tehty.
Metsätalouden ympäristötuki on yksi kemera-tuen työlajeista. Kemera-varoja on vuosittain jaossa rajallinen määrä. Kemera-tuet myöntää Metsäkeskus. Kemera-tuki on veronalaista tuloa.
Toimi näin
Uusia kemera-hakemuksia ei enää oteta vastaan. Hakemusten jättöaika päättyi 1.10.2023 ja kemera-tukia koskevan lain voimassaolo päättyy 31.12.2023.
Toteuta kemera-työt tuen myöntämispäätöksessä ilmoitettuun määräaikaan mennessä. Toimita lomake Metsäkeskukseen turvapostilla tai lähetä se paperisena Lahden toimistoon.
Kemera-töiden toteuttamisaika voi yltää maksimissaan vuoden 2026 puolelle.
Kenelle ja millä ehdoin
Rahoitettavat kohteet ovat ensisijaisesti metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä tai monimuotoisuusarvoltaan tärkeitä METSO-ohjelman mukaisia elinympäristöjä. Tavoitteena on luoda ekologisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia.
Vähäpuustoisia kohteita, kuten kitumaan ja joutomaan soita ja kallioita, ei pääsääntöisesti rahoiteta, elleivät ne yhdistä sopimuksen puustoisia kohteita toisiinsa.
Ympäristötuen määrään vaikuttavat sopimuskohteiden pinta-ala ja niiden kokonaispuusto, kiinteistön välittömät hakkuumahdollisuudet sekä alueellinen keskikantohinta. Laskennassa otetaan huomioon vähäisen haitan kynnys. Se on 4 prosenttia tai enintään 3000 euroa kiinteistön välittömistä hakkuumahdollisuuksista. Jos ympäristötukisopimuksen korvauksen määrä jää alle 500 euron, korvausta ei makseta lainkaan.
Ympäristötukisopimuksen valmistelu korvataan todellisten kustannusten perusteella. Korvauksen määrä on enintään 20 prosenttia ympäristötuen määrästä. Se lasketaan peruskorvauksen ja hakkuuarvokorvauksen yhteismäärästä. Lisäksi voidaan korvata kokonaan kohtuulliset kustannukset, jotka aiheutuvat hoito- ja kunnossapitosuunnitelman laatimisesta ja toteuttamisesta.
Ympäristötukisopimus voi muodostua useasta erillisestä kohteesta, jotka sijaitsevat saman omistajan yhdellä tai useammalla kiinteistöllä. Tuki lasketaan kuitenkin jokaiselle kiinteistölle erikseen. Eri kiinteistöjen laskelmat voidaan yhdistää yhdelle sopimukselle.
Kemera-tuki on tarkoitettu yksityisten maanomistajien metsänhoidon tukemiseen. Yksityisellä maanomistajalla tarkoitetaan:
* luonnollista henkilöä (tämä on yleisin Kemera-tuen saajien metsänomistusmuoto)
* maanvuokraoikeuden, testamenttiin perustuvan käyttöoikeuden, lesken hallintaoikeuden, eläkeoikeuden tai muun vastaavan oikeuden haltijaa, jos haltija on luonnollinen henkilö
* yhteisöä, yhteenliittymää ja kuolinpesää, jonka yhtiömiehenä, jäsenenä tai osakkaana on vain luonnollisia henkilöitä ja jossa yhteisön ja yhteenliittymän pääasiallisena tarkoituksena on maatila- tai metsätalouden harjoittaminen
* säätiötä, jonka toiminnasta pääosan muodostaa maatila- tai metsätalouden harjoittaminen
* yhteismetsän osakaskuntaa ja yhteisaluelaissa (758/1989) tarkoitetun yhteisen alueen osakaskuntaa, jonka osuuksista vähintään puolet on luonnollisten henkilöiden omistuksessa.
Verkkoasiointi
Puhelinasiointi
+35829432409
Suomeksi
Maanantai 8:00 - 18:00
Tiistai 8:00 - 18:00
Keskiviikko 8:00 - 16:00
Torstai 8:00 - 16:00
Perjantai 8:00 - 16:00
Ruotsiksi
Maanantai 8:00 - 16:00
Tiistai 8:00 - 16:00
Keskiviikko 8:00 - 16:00
Torstai 8:00 - 16:00
Perjantai 8:00 - 16:00
Verkkosivut
Alue
Nationwide except Alands
Palvelukielet
Swedish
Finnish
Kohderyhmät
Kotimarkkinoilla toimivat yritykset
Palveluluokat
Responsible organization
Suomen metsäkeskus
Toteuttaja
Suomen metsäkeskus