Janakkalan maataloustoimiston kautta voi hakea kunnan avustusta yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparannuksiin.
Kunta avustaa sellaisia yksityisteitä, joille on perustettu yksityistielain mukainen tiekunta. Avustusta myönnetään vain pysyvän asutuksen käyttämälle tienosalle. Tiekuntien tiedot Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä Yksityistierekisterissä tulee olla ajantasaiset ja tiekunnan tulee muutenkin toiminnassaan noudattaa yksityistielakia.
Avustukset jaetaan teknisen lautakunnan hyväksymien avustusperusteiden mukaan tiekunnan esittämien todellisten hoitokustannusten perusteella.
Toimi näin
Kunnan avustukset tulee hakea tammikuun loppuun mennessä maataloustoimiston sivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella.
Kenelle ja millä ehdoin
Avustusten saaminen edellyttää yleensä, että tien hoitoa varten on perustettu tiekunta tai tietä hoidetaan tiekunnan tavoin.
Alue
Hausjärvi Janakkala Loppi Hattula Riihimäki HämeenlinnaPalvelukielet
Finnish
Kohderyhmät
Palveluluokat
Responsible organization
Janakkalan kunta
Toteuttaja
Janakkalan kunta