Luonnonsuojelualueilla tapahtuvaan tutkimustoimintaan tarvitaan yleensä tutkimuslupa. Lisäksi liikkumiseen rajoitusosilla, luonnonpuistoissa ja alueilla, joilla on maihinnousukielto, tarvitaan lupa. Esimerkiksi valokuvaaja voi tarvita liikkumisluvan.
Luonnonsuojelualueiden ulkopuolisille alueille haetaan tutkimus- ja liikkumislupaa samalla lomakkeella kuin luonnonsuojelualueille.
Toimi näin
Tee kirjallinen hakemus täyttämällä hakulomake, joka on verkkosivulla http://www.metsa.fi/tutkimus-ja-liikkumisluvat.
Tallenna täytetty lomake ja lähetä se Metsähallitukselle sähköpostitse (pdf-tiedostoliitteenä) tai tulosta lomake ja lähetä se kirjeitse. Lomakkeessa on ohjeet.
Liitä mukaan kartta alueesta, johon haet lupaa sekä muut tarvittavat liitteet kuten tutkimussuunnitelma.
Kenelle ja millä ehdoin
Tutkimuslupa voidaan myöntää silloin, kun tutkimuksesta ei ole haittaa lajeille, elinympäristöille, suojelualueen hoidolle ja muulle käytölle. Sellaiset menetelmätutkimukset ja kokeilut, jotka saattavat aiheuttaa haitallisia tai ennalta arvaamattomia muutoksia luonnossa, on tehtävä suojelualueiden ulkopuolella. Luvan myöntäminen edellyttää asianmukaista tutkimussuunnitelmaa, joka on liitettävä lupahakemukseen.
Valokuvaaminen luonnonsuojelualueilla on sallittua liikkumisrajoitusten puitteissa edellyttäen, ettei siitä aiheudu haittaa tai häiriötä eläimistölle tai kasvillisuudelle. Tästä syystä eläinten kuvaus pesällä ei ole sallittua luonnonsuojelualueilla. Haaskan pitoa tai rakennelmien pystytystä vain valokuvausta varten ei luonnonsuojelualueilla sallita.
Viranomaispäätöksenä annettava lupa tulee voimaan aikaisintaan 30 päivän kuluttua lupapäätöksestä, koska lupapäätöksessä on 30 päivän valitusaika.
Luonnonsuojelualueiden ulkopuolisille alueille haetaan tutkimus- ja liikkumislupaa samalla lomakkeella kuin luonnonsuojelualueille. Tällöin ei ole kyseessä viranomaispäätös, josta on valitusaika, joten hakumenettely on määäraikojen suhteen luonnonsuojelualueita joustavampaa.
Alue
Nationwide except Alands
Palvelukielet
Finnish
Swedish
English
se
Kohderyhmät
Kotimarkkinoilla toimivat yritykset
Palveluluokat
Luonnonvaraiset kasvit ja eläimet
Responsible organization
Metsähallitus
Toteuttaja
Metsähallitus