TäsmäKoulutus on henkilöstösi tarpeisiin muokattua ammatillista koulutusta, joka soveltuu myös määräaikaisiin lomautustilanteisiin.
TäsmäKoulutus on vaihtoehto nykyisen henkilöstön koulutukseen silloin, kun yrityksessäsi tapahtuvat muutokset edellyttävät yrittäjän ja työntekijöiden osaamisen perusteellista päivittämistä. Kyseessä voivat olla joko teknologiset tai toiminnalliset muutokset. TäsmäKoulutuksen tavoitteena voi olla myös lomautusten tai irtisanomisten estäminen. Tällöin se toteutetaan määräaikaisten lomautusten aikana tai niiden asemesta.
Koulutuksessa ei suoriteta tutkintoja tai osatutkintoja. Tavoitteena on, että koulutuksen suorittaneet opiskelijat jatkavat nykyisen työnantajansa palveluksessa.
Toimi näin
1. Ota yhteyttä paikalliseen ELY-keskukseen tai TE-toimistoon.
2. Tee esitys yhteishankintakoulutuksesta. Käytä ensisijaisesti sähköistä lomaketta. Mikäli sähköisen lomakkeen toimittaminen ei ole mahdollista, täytä tulostettava lomake ”Työnantajan esitys yhteishankintakoulutuksesta (TEM607)” ja lähetä lomake paikalliseen ELY-keskukseen tai TE-toimistoon.
3. Esityksesi käsittelijä arvioi kanssasi henkilöstön koulutustarpeet ja tekee alustavan koulutussuunnitelman.
Kenelle ja millä ehdoin
TäsmäKoulutus soveltuu etenkin pienten ja keskisuurten yritysten tarpeisiin. Myös julkinen sektori - valtio, kunnat, kuntayhtymät ja seurakunnat - voi käyttää TäsmäKoulutusta. TäsmäKoulutus kestää vähintään 10 koulutuspäivää opiskelijaa kohden.
Palvelu on harkinnanvarainen. TäsmäKoulutuksena ei rahoiteta tavanomaista perehdytys- ja henkilöstökoulutusta, jotka kuuluvat työnantajan kustannettaviksi tai koulutusta, jota työnantajat järjestävät noudattaakseen kansallisia koulutusnormeja.
Puhelinasiointi
Yrityspalvelu: +358295041440
Puhelun hinta on soittajalle oman operaattorin sopimuksen mukainen. Jonotus on maksullista.
Aukioloaika
Maanantai 9:00 - 16:15
Tiistai 9:00 - 16:15
Keskiviikko 9:00 - 16:15
Torstai 9:00 - 16:15
Perjantai 9:00 - 16:15
+358295045010
Puhelun hinta on soittajalle oman operaattorin sopimuksen mukainen. Jonotus on maksullista.
Aukioloaika
Maanantai 9:00 - 16:15
Tiistai 9:00 - 16:15
Keskiviikko 9:00 - 16:15
Torstai 9:00 - 16:15
Perjantai 9:00 - 16:15
+358295020500
Jonotus on maksullista.
Aukioloaika
Maanantai 9:00 - 16:15
Tiistai 9:00 - 16:15
Keskiviikko 9:00 - 16:15
Torstai 9:00 - 16:15
Perjantai 9:00 - 16:15
Maanantai 9:00 - 15:00
Maanantai 9:00 - 15:00
Verkkosivut
Alue
Nationwide except Alands
Palvelukielet
Finnish
English
Swedish
Kohderyhmät
Palveluluokat
Työelämän säännöt ja työehtosopimukset
Responsible organization
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Toteuttaja
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Työ- ja elinkeinotoimisto