Kun matkustat tai muutat ulkomaille Schengen-alueen ulkopuolelle, selvitä hyvissä ajoin kohdemaan maahantulomääräykset sekä tarvittavat matkustusasiakirjat kyseisen maan viranomaisilta. Suomen ulkoministeriö ei voi antaa ohjeita toisten maiden maahantuloon liittyvistä asioista.
Ole yhteydessä matkatoimistoon, lentoyhtiöön tai kohdemaan edustustoon Suomessa. Jos maalla ei ole edustustoa Suomessa, selvitä missä on lähin edustusto, joka hoitaa Suomen kansalaisten maahantuloasioita kohdemaahan.
Jos esimerkiksi olet matkustamassa tai muuttamassa Kiinaan, ota yhteyttä Kiinan suurlähetystöön Helsingissä.
Jos asut ulkomailla ja matkustat maahan, johon pääsemiseksi Suomen kansalaiselta vaaditaan viisumi, hae sitä lähimpänä olinpaikkaasi olevasta kohdemaan edustustosta tai viisumihakemusten vastaanottokeskuksista.
Alue
Nationwide
Palvelukielet
Finnish
Swedish
English
Kohderyhmät
Palveluluokat
Matkailu EU-alueen ulkopuolella
Muuttaminen Suomesta EU:n ulkopuolelle
Responsible organization
Ulkoministeriö
Toteuttaja
Ulkoministeriö