Perhehoidolla tarkoitetaan ikäihmisen tai kehitysvammaisen hoivan, huolenpidon ja asumisen järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella yksityiskodissa. Perhehoidon tavoitteena on antaa perhehoidossa olevalle henkilölle mahdollisuus hyvään elämään perheessä ja läheisiin ihmissuhteisiin. Perhehoito voi olla joko jatkuvaa tai lyhytaikaista perustuen ikäihmisen tai kehitysvammaisen tarpeisiin.
Jatkuva perhehoito on kodinomainen tapa järjestää ikäihmisen tai kehitysvammaisen henkilön asuminen silloin kun kotona asuminen ei ole mahdollista tai turvallista. Lyhytaikaisen perhehoidon tavoitteena on tukea henkilön kotona asumista sekä hänen läheistensä jaksamista.
Toimi näin
Ikääntyneiden perhehoitoon hakeutuvan tulee olla yhteydessä keskitettyyn neuvonta- ja palveluohjaukseen. Palveluohjaajat arvioivat palvelutarpeen. Ikäihmisen perhehoidosta solmitaan aina toimeksiantosopimus perhehoitajan ja Hankasalmen kunnan välillä.
Kenelle ja millä ehdoin
Perhehoitoa myönnetään jos palvelutarpeen selvityksen perusteella ikäihmisten perhehoidon edellytykset täyttyvät ja perhehoito on sopiva tapa järjestää ikääntyneen hoito.
Perhehoito voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista, osa-aikaista tai ympärivuorokautista. Perhehoidon tavoitteena on antaa mahdollisuus perheenomaiseen hoitoon ja läheisiin, pysyviin ihmissuhteisiin. Perhehoitajalla on oikeus vapaaseen.
Palvelu on maksullinen.
Alue
HankasalmiPalvelukielet
Finnish
Kohderyhmät
Palveluluokat
Responsible organization
Hankasalmen kunta
Toteuttaja
Hankasalmen kunta