Jos perusopetuksen oppilaalla on vaikeuksia oppimisessa, hän voi saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.
Koulu järjestää osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohella, pienryhmissä tai yksilöopetuksena. Kaupunki vastaa siitä, että koulussa on tarvittavaa erityispedagogista osaamista.
Toimi näin
Koulutettu henkilökunta yleensä huomaa, jos oppilaan koulunkäynnissä tai oppimisessa on ongelmia. He ohjaavat oppilaan tarvittaessa erityisopetukseen.
Jos olet huolissasi lapsesi koulunkäynnistä, puhu asiasta opettajan tai koulun oppilashuollon kanssa. Oppilas voi myös itse pyytää tukiopetusta.
Kenelle ja millä ehdoin
Osa-aikaista erityisopetusta voivat saada esimerkiksi oppilaat, joilla on kielellisiä vaikeuksia tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia. Vaikeudet voivat liittyä myös yksittäisiin oppiaineisiin, opiskelutaitoihin, sosiaalisiin taitoihin tai opiskelumotivaatioon.
Kaurialan koulu
Kaurialan koulussa opiskelevat 7.-9. luokkien oppilaat.
Visiting address
Rinnetie 58
13100 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukukauden aikana
Maanantai 8:00 - 16:00
Tiistai 8:00 - 16:00
Keskiviikko 8:00 - 16:00
Torstai 8:00 - 16:00
Perjantai 8:00 - 16:00
Iittalan yhtenäiskoulu
Iittalan yhtenäiskoulussa opiskelevat vuosiluokat 1.- 9.
Visiting address
Hollaajantie 2
14500 IITTALA
Hollaajantie 2
14500 IITTALA
+358505391876
Maanantai 8:00 - 16:00
Tiistai 8:00 - 16:00
Keskiviikko 8:00 - 16:00
Torstai 8:00 - 16:00
Perjantai 8:00 - 16:00
Ruununmyllyn koulu
Ruununmyllyn koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Ruununmyllyntie 32
13270 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Ortelan koulu
Ortelan koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Ortelantie 1
13210 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Alvettulan koulu
Alvettulan koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Alvettulantie 183
14680 ALVETTULA
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Myllymäen koulu
Myllymäen koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Ahokatu 20
13100 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Tuuloksen koulu
Tuuloksen koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Suolijärventie 15
14820 TUULOS
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Rengon koulu
Rengon koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Urheilutie 2
14300 RENKO
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Jukolan koulu
Jukolan koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Liivuorentie 24
13500 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Seminaarin koulu
Seminaarin koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Seminaarinkatu 2
13130 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Hakkalan koulu
Hakkalan koulussa opiskelevat 7.-9. luokkien oppilaat.
Visiting address
Lamminraitti 35
16900 LAMMI
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 16:00
Tiistai 8:00 - 16:00
Keskiviikko 8:00 - 16:00
Torstai 8:00 - 16:00
Perjantai 8:00 - 16:00
Lyseon koulu
Lyseon koulussa opiskelevat 7.-9. luokkien oppilaat.
Visiting address
Lukiokatu 8
13100 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukukauden aikana
Maanantai 8:00 - 16:00
Tiistai 8:00 - 16:00
Keskiviikko 8:00 - 16:00
Torstai 8:00 - 16:00
Perjantai 8:00 - 16:00
Kirkonkulman koulu
Kirkonkulman koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Vanhanpappilantie 133
13300 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Miemalan koulu
Miemalan koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Alikyläntie 10
13430 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Eteläisten koulu
Eteläisten koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Hauhontie 1585
14770 ETELÄINEN
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Vuorentaan koulu
Vuorentaan koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Haansuonpolku 1
13500 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Saaristen koulu
Saaristen koulu on erityiskoulu, joka sijaitsee Hämeenlinnassa.
Visiting address
Saaristenkatu 13-15 A
13100 HÄMEENLINNA
Aukioloajat
Maanantai 8:00 - 16:00
Tiistai 8:00 - 16:00
Keskiviikko 8:00 - 16:00
Torstai 8:00 - 16:00
Perjantai 8:00 - 16:00
Konnarin koulu
Konnarin koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Mommilantie 21
16900 LAMMI
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Hämeenlinnan Yhteiskoulu
Hämeenlinnan yhteiskoulun Tuomelan yksikössä opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat ja 7.-9. luokkien oppilaat Myllymäessä.
Visiting address
Tuomelankatu 20
13210 HÄMEENLINNA
Rinnetie 58
13100 HÄMEENLINNA
+358405155108
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Hauhon yhtenäiskoulu
Hauhon yhtenäiskoulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Tanhuantie 2
14700 HAUHO
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 16:00
Tiistai 8:00 - 16:00
Keskiviikko 8:00 - 16:00
Torstai 8:00 - 16:00
Perjantai 8:00 - 16:00
Luolajan koulu
Luolajan koulussa opiskelevat 1.-6. luokkien oppilaat.
Visiting address
Vesitie 14
13500 HÄMEENLINNA
Aukioloajat lukuvuoden aikana
Maanantai 8:00 - 15:00
Tiistai 8:00 - 15:00
Keskiviikko 8:00 - 15:00
Torstai 8:00 - 15:00
Perjantai 8:00 - 15:00
Verkkoasiointi
Alue
HämeenlinnaPalvelukielet
Finnish
Kohderyhmät
Palveluluokat
Responsible organization
Hämeenlinnan kaupunki
Toteuttaja
Hämeenlinnan kaupunki