Lääkinnällisen kuntoutuksen potilaiksi määritellään henkilöt, joilla on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämäntoiminnoista tai joiden kuntoutustarve on jatkuva.
Terveyskeskuslääkäri laatii yhdessä potilaan kanssa kuntoutussuunnitelman, jonka perusteella moniammatillinen kuntoutustyöryhmä tekee kuntoutuspäätöksen. Lasten kuntoutusasiat käsitellään ensin lasten kuntoutustyöryhmässä. Tarvittaessa pyydämme potilaan fysioterapeuttiseen arvioon. Kuntoutustyöryhmä kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa. Potilas saa kirjeitse tiedon päätöksestä.
Toteutamme lääkinnällistä kuntoutusta Hämeenlinnan Terveyspalvelut - liikelaitoksen omana toimintana ja ostopalveluna. Kanta-Hämeenlinnan alueella oman toiminnan lääkinnällinen kuntoutus on keskitetty Viipurintien terveysasemalle kuntoutukseen (E-rakennus 2. kerros). Hauholla, Kalvolassa, Lammilla ja Rengossa oman toiminnan kuntoutus tapahtuu terveysaseman fysioterapiassa.
Apuvälineitä myönnämme pitkäaikaiseen käyttöön lääkinnällisenä kuntoutuksena asiantuntijalausunnon perusteella
Lääkinnällisen kuntoutuksen maksut peritään 18 vuotta täyttäneiltä
Viipurintien terveysasema
Viipurintien terveysasemalla palvelee hoitajan ja lääkärin vastaanotto, lääkäripäivystys, palvelupiste sekä kuvantamispalvelut.
Visiting address
Viipurintie 1-3
13200 HÄMEENLINNA
Aukioloaika
Maanantai 8:00 - 16:00
Tiistai 8:00 - 16:00
Keskiviikko 8:00 - 16:00
Torstai 8:00 - 16:00
Perjantai 8:00 - 16:00
Alue
HämeenlinnaPalvelukielet
Finnish
Kohderyhmät
Palveluluokat
Responsible organization
Hämeenlinnan kaupunki
Toteuttaja
Hämeenlinnan kaupunki