Kuoleman kohdatessa ulkomailla, Suomen ulkomaanedustusto avustaa tarvittaessa vainajan hautaamiseen, tuhkaamiseen tai kotiuttamisen järjestämiseen liittyvissä toimenpiteissä vainajan lähiomaisten toiveiden mukaisesti.
Edustuston henkilökunta saa ilmoituksen suomalaisen kuolemasta ulkomailla useimmiten kyseisen maan viranomaiselta, matkatoimiston oppaalta tai kunniakonsulilta. Edustusto ilmoittaa kuolemantapauksesta ulkoministeriölle, joka välittää tiedot edelleen poliisille Suomessa.
Vainajan kotiinkuljetus- ja hautajaisjärjestelyistä huolehtii hautaustoimisto.
Kuolemantapauksessa suomalainen matkustajavakuutus kattaa yleensä joko kotiutuskulut ulkomailta vainajan asuinpaikkakunnalle Suomeen tai paikalliset hautauskulut.
Jos vainajalla ei ollut vakuutusta, omaiset vastaavat kaikista kuluista. Kotiutuskulut Suomeen voivat olla varsin suuret.
Kuolemantapauksessa ministeriöön voi ottaa yhteyttä virka-aikana soittamalla ulkoministeriön vaihteeseen puh. +358 (0)295 350 000 tai virka-ajan ulkopuolella päivystysnumeroon +358 (0) 9 1605 5555.
Jos vainaja kotiutetaan Suomeen arkussa tai uurnassa, suomalainen oikeuslääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen.
Muussa tapauksessa vainajan omaisten täytyy huolehtia siitä, että Suomen väestötietojärjestelmään tulee merkintä kuolinpäivästä. Ilmoitus ulkomailla kuolleesta Suomen kansalaisesta tehdään maistraattiin tai sen voi jättää/postittaa Suomen ulkomailla olevaan edustustoon, joka lähettää sen maistraattiin rekisteröintiä varten.
Lue lisää: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=49401
Alue
Nationwide
Palvelukielet
Finnish
Swedish
Kohderyhmät
Palveluluokat
Matkailu EU-alueen ulkopuolella
Responsible organization
Ulkoministeriö
Toteuttaja
Ulkoministeriö