Kirjasto toimii jokaisessa kunnassa. Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Siellä järjestetään opastuksia, neuvontaa, tapahtumia ja näyttelyitä. Kirjastossa on tarjolla lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja. Voit tutustua niihin kirjastossa tai lainata kotiin. Voit lainata aineistoa kirjastokortilla. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Voit käyttää myös kirjastojen yhteisiä palveluja ja valtakunnallisia verkkopalveluja. Kirjastoissa on käytössä langaton verkko, tietokoneita ja yleisimmät tietokoneohjelmat.
Someron kirjasto sijaitsee aivan kaupungin keskustassa Kiiruun puiston kupeessa. Pääkirjaston lisäksi asiakkaita palvelee kirjastoauto Tenruusi II. Tietoa kirjaston aineistoista, aukioloajoista, palveluista, näyttelyistä ja tapahtumista saat verkkokirjastosta (linkki alempana). Verkkokirjastossa voit myös tehdä aineistohakuja ja -varauksia sekä uusia lainojasi.
Toimi näin
Kirjastossa voit vierailla vapaasti ja käyttää aineistoja, kuten lehtiä, kirjoja ja digitaalisia aineistoja, sähköisiä lehtiä ja tietokantoja. Lainaamista varten tarvitaan kirjastokortti, jonka numero yhdessä henkilökohtaisen PIN-koodin kanssa toimii tunnisteena käytettäessä sähköisiä palveluja.
Kaikilla kirjastoilla on omat käyttösääntönsä. Niissä määritellään käyttäjän oikeudet ja velvollisuudet.
Kenelle ja millä ehdoin
Voit lainata aineistoa kirjastokortilla. Voit uusia lainoja ja varata aineistoja verkkokirjastossa. Verkkokirjaston käyttöön tarvitset kirjastokortin numeron ja PIN-koodin. Kirjastokortin ja henkilökohtaisen PIN-koodin voit hankkia lähimmässä kirjastossa. Kirjasto voi antaa kortin oman kunnan tai oman kirjastoyhteenliittymän aineistojen lainaamista varten. Kun haet korttia, ota mukaan henkilöllisyystodistus, passi tai poikkeustapauksissa muu viranomaisen antama henkilökortti. Korttia et voi hankkia ilman henkilökohtaista käyntiä. Lapsen kirjastokorttia varten tarvitaan hakemus huoltajalta.
Alue
SomeroPalvelukielet
Finnish
English
Swedish
Kohderyhmät
Palveluluokat
Responsible organization
Someron kaupunki
Toteuttaja
Someron kaupunki