Kantelulla tarkoitetaan valvovalle viranomaiselle osoitettua ilmoitusta virheestä tai laiminlyönnistä, jonka eläinlääkärin epäillään tehneen ammatinharjoittamistoiminnassaan. Kantelun johdosta Evira voi puuttua eläinlääkärin toimintaan, jos tämä on ammatinharjoittamistoiminnassaan menetellyt moitittavalla tavalla. Ammatinharjoittamistoiminnalla tarkoitetaan eläinlääkärin tekemiä toimenpiteitä, joissa tarvitaan joko eläinlääketieteellistä osaamista tai tietämystä ammatinharjoittamislain mukaisista tiedonluovutus- ja salassapitovelvoitteista. Kantelun tekeminen voi johtaa seuraamuksiin eläimen hoidosta vastuussa olleelle eläinlääkärille, mikäli katsotaan, että eläimen hoidossa on tapahtunut virhe. Yleisimmin seuraamuksena on huomion kiinnittäminen tai huomautus, mutta myös varoitus tai eläinlääkärin ammatinharjoittamisoikeuden rajoittaminen osaksi tai kokonaan ovat mahdollisia, vaikkakin harvinaisia. Mikäli virhettä eläimen hoidossa ei todeta, kantelu ei aiheuta toimenpiteitä kantelun kohteena olleelle eläinlääkärille.
Hoitovirhekanteluiden lisäksi Evira käsittelee virkaeläinlääkäreiden toiminnasta tehtyjä hallintokanteluja. Hallintokanteluasiassa tutkitaan pääasiallisesti sitä, onko virkeläinlääkäri menetellyt lainmukaisesti asiassa tai ylittänyt selvästi harkintavallan rajansa.
Toimi näin
Voit tehdä kantelun eläinlääkärin toiminnasta, jos olet eläimen omistaja tai haltija. Kantelun voi kuitenkin myös tehdä kuka tahansa asiaan nähden sivullinen henkilö.
Kantelua ei pidä toimittaa samanaikaisesti useammalle viranomaiselle vaan valitse asian käsittelijäksi joko Evira tai aluehallintovirasto. Hoitovirhe-epäilyä koskevan asian voi laittaa vireille myös eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnassa tai kuluttajariitalautakunnassa.
Asian selvittämisen kannalta kantelu on hyvä tehdä mahdollisimman pian tapahtumien jälkeen. Kahta vuotta vanhemmasta asiasta tehtyä kantelua ei tutkita, ellei siihen ole erityistä syytä.
Kantelu saatetaan vireille Evirassa toimittamalla Eviraan oheinen lomake täytettynä. Jos kyseessä on eläimen hoitoon liittyvä hoitovirhe-epäily, toimita myös potilasasiakirjat ja saamasi kotiutusohjeet kantelulomakkeen liitteenä asian käsittelyn nopeuttamiseksi. Toimita potilasasiakirjat myös eläimen mahdollisesti saamasta jatkohoidosta valituksenalaisen hoitotapahtuman jälkeen. Mikäli eläin on kuollut hoitotapahtuman yhteydessä tai pian sen jälkeen, Evira suosittelee patologisen ruumiinavaustutkimuksen tekemistä kuolinsyyn selvittämiseksi ja tutkimustodistuksen liittämistä kantelun liitteeksi.
Kenelle ja millä ehdoin
Mikäli epäilet eläimen hoidossa tapahtuneen virheen, kannattaa aina ensin kääntyä eläinlääkäripalvelun tarjonneen eläinlääkäriaseman puoleen asian sovittelemiseksi sekä mahdollisen vahingonkorvausvaatimuksen esittämiseksi. Evira ei voi määrätä virheellisestikään menetellyttä eläinlääkäriä suorittamaan vahingonkorvausta eläimen omistajalle tai haltijalle. Jos mahdollisten vahinkojen korvaamisessa ei päästä yhteisymmärrykseen, voit saattaa asian esimerkiksi eläinlääkintävahinkolautakunnan tai kuluttajariitalautakunnan tutkittavaksi taikka yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi riita-asiana.
Evira ei voi myöskään käsitellä rikosoikeudellisia vaatimuksia.
Alue
Nationwide
Palvelukielet
Finnish
Swedish
Kohderyhmät
Palveluluokat
Responsible organization
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
Toteuttaja
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira