Aravalainan laina-aikaa voidaan pidentää, jos kyseessä on kiinteäehtoinen asuntotuotantolain mukaan 1.3.1982–31.12.1993 myönnetty laina vuokratalon tai vuokra-asunnon rakentamiseen, peruskorjaukseen tai hankintaan. Valtiokonttorin lainaryhmä näissä lainoissa on 1207 tai 1230. Kiinteäehtoisella lainalla tarkoitetaan lainaa, jota lyhennetään ennalta tiedossa olevan lyhennystaulukon mukaisesti.
Lainat, joita muutosmahdollisuus koskee, on myönnetty 27 vuodeksi. Laina-aikaa voidaan pidentää siten, että lyhennykset puolitetaan 21. lainavuodesta alkaen. Täysimääräisen pidennyksen saa, jos lainan 21. lainavuosi alkaa vasta muutoksen hyväksymisen jälkeen. Jos laina-ajasta on jo kulumassa 21.–27. lainavuosi, laina-aikaa pidennetään puolittamalla jäljellä olevan laina-ajan voimassa olevat lyhennysprosentit.
Jos lainaa myönnettäessä vahvistettu hankinta-arvo on ollut korkea, alennetaan muutoksen yhteydessä myös lainan korkoa. Korkoa alennetaan, jos hankinta-arvo asuinneliötä kohden ylittää alueellisesti vahvistetut arvot. Koron alennusta ei voi saada ilman laina-ajan pidentämistä.
Toimi näin
Ilmoitusperusteista lainaehtomuutosta haetaan Valtiokonttorin hakemuspohjalla. Hakemuksen mukana on toimitettava seuraavat liitteet:
* Jos ilmoitus koskee valmiin talon tai asuntojen hankintaan myönnettyä lainaa, ilmoitukseen on liitettävä Asuntohallituksen päätös, josta käy ilmi lopullinen vahvistettu hankinta-arvo.
* Luotettava selvitys asuinpinta-alasta, esimerkiksi yhtiöjärjestys.
Hakemuksen varsinainen käsittely alkaa vasta, kun kaikki vaaditut liitteet ja selvitykset on toimitettu. Hakemuksen arvioitu käsittelyaika on noin 3–6 kuukautta vaadittujen liitteiden ja selvitysten toimittamisesta.
Kenelle ja millä ehdoin
Laina-aikaa ei voida pidentää, jos laina on muutettu vuosimaksuina perittäväksi lainaksi tai lainaehtoja on muutettu tekemällä yrityssaneeraus tai määräaikainen lainaehtomuutos.
Alue
Nationwide
Palvelukielet
Finnish
Swedish
Kohderyhmät
Palveluluokat
Responsible organization
Valtiokonttori
Toteuttaja
Valtiokonttori