Ammattimainen henkilöiden kuljettaminen tiellä linja-autolla Manner-Suomessa edellyttää liikennepalvelulain mukaan henkilöliikennelupaa. Linja-auto on ajoneuvo, jossa on kuljettajan lisäksi paikkoja vähintään 9 matkustajalle. Uutena hakijana sinulle myönnetään yhteisölupa ja sille haettu määrä ajoneuvokohtaisia jäljennöksiä. Lupa myönnetään 10 vuodeksi. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin myöntämän yhteisöluvan nojalla saat harjoittaa myös kansainvälistä linja-autoliikennettä Euroopan yhteisön alueella ja Norjassa.
Luvanhaltijana sinulla on velvollisuus viipymättä ilmoittaa Trafille tapahtuneet muutokset luvan myöntämisen edellytyksissäsi tai yhteystiedoissasi.
Ilmoitus taksiliikenteen harjoittamisesta
Henkilöliikenneluvan nojalla saat harjoittaa taksiliikennettä. Luvanhaltijana sinun tulee kuitenkin tehdä taksiliikenteen harjoittamisesta ilmoitus Trafille. Jos sinulla on jo voimassa oleva henkilöliikennelupa, sinun tulee merkitä luvan numero ilmoitukseen. Ilmoitus on yrityskohtainen. Oikeutesi harjoittaa taksiliikennettä alkaa, kun ilmoituksesi on saapunut Trafiin. Jos sinulla ei ole vielä voimassaolevaa henkilöliikennelupaa, oikeutesi harjoittaa taksiliikennettä alkaa, kun sinulle on myönnetty liikennelupa.
Ilmoitus tavaraliikenteen harjoittamisesta
Henkilöliikenneluvalla saat kuljettaa tavaraa linja-autolla. Jos suoritat tavarankuljetusta jollain muulla, kuin linja-autolla ja käyttämäsi kyseisen ajoneuvon tai yhdistelmän kokonaismassa on yli 2 000 kg, mutta enintään 3 500 kg, henkilöliikenneluvan haltijana sinun tulee tehdä tavaraliikenteen harjoittamisesta ilmoitus Trafille. Ilmoitus on yrityskohtainen. Oikeus harjoittaa tavaraliikennettä alkaa, kun ilmoitus on saapunut Trafiin.
Käytä tätä palvelua, kun
* Teet uuden yhteisölupahakemus
* Haet yhteisöluvan lisäjäljennöksiä
* Haet yhteisöluvan uusimista
* Teet luvanhaltijan nimen-/osoitteenmuutoksen
* Teet luvanhaltijan yritysmuodon muutoksen
* Teet liikenteestä vastaavan henkilön muutoksen
* Haet uutta liikennelupaa kadonneen/tuhoutuneen tilalle
* Teet ilmoituksen liikennöinnin lopettamisesta
* Teet ilmoituksen taksiliikenteen harjoittamisesta
* Teet ilmoituksen tavaraliikenteen harjoittamisesta kokonaismassaltaan yli 2 000 ja enintään 3 500 kg:n ajoneuvolla/-yhdistelmällä
* Tulostat lomakepohjan henkilöliikenneluvan hakijan taloudellisten voimavarojen todistamiseksi
Toimi näin
Nopeimmin saat vireille henkilölupahakemuksen, henkilölupaan liittyvän muutospyynnön tai ilmoittautumisen tekemällä sen sähköisesti palvelulähdön kautta.
Lähetä tulostettu lomake henkilöliikenneluvan hakijan taloudellisten voimavarojen todistamiseksi sekä mahdolliset liitteet osoitteeseen Liikenteen turvallisuusvirasto, Liikenneluvat, PL 320, 00101 Helsinki.
Kenelle ja millä ehdoin
Jos haet uutta lupaa, lisälupia tai luvan uusimista, hakemukseen tulee pääsääntöisesti liittää selvitys hakijan vakavaraisuudesta. Vakavaraisuus tulee osoittaa myös yritysmuodon muutosta koskevan hakemuksen yhteydessä. Vakavaraisuus voidaan osoittaa HT-, KHT- tai JHT -tilintarkastajan antamalla todistuksella hakijan taloudellisista voimavaroista ja/tai pankkivakuudella (so. pankkitakaus tai tilipanttaus). Pankkivakuus tulee toimittaa Trafille postitse alkuperäisenä kappaleena.
Hakijan/liikenteestä vastavan henkilön ammatillisen pätevyyden osoittava todistusjäljennös tulee yleensä toimittaa vain, jos hakijalla/liikenteestä vastaavalla henkilöllä ei ole aiempia, henkilöliikennelupiin liittyviä vastuita luvanhaltijana tai liikenteestä vastaavana henkilönä, ja jos henkilön ammatillinen pätevyys on saatu ennen 1.1.2007.
Alue
Nationwide
Palvelukielet
Finnish
Kohderyhmät
Kotimarkkinoilla toimivat yritykset
Yrityksen perustajat kotimaassa
Palveluluokat
Responsible organization
Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi)
Toteuttaja
Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi)