Kaivauksissa arkeologinen kohde tai sen osa tutkitaan ja dokumentoidaan järjestelmällisesti arkeologisin menetelmin. Kaivaukset liittyvät useimmiten johonkin maankäyttö- tai rakennushankkeeseen, jonka toteuttaminen edellyttää, että hankealueella oleva muinaisjäännös tutkitaan ennen muuttuvaa maankäyttöä. Maakerrokset tutkitaan systemaattisesti lapioin ja kaivauslastoin sekä tapauskohtaisesti kaivinkonetta apuna käyttäen. Ihmistoimintaan liittyvät esineet, luut jne. otetaan talteen. Lisäksi otetaan erilaisia näytteitä luu- ja kasvinjäänneanalyysejä sekä luonnontieteellisiä ajoituksia varten. Tutkimusalueella sijaitsevien kulttuurikerrosten, rakenteiden ja löytöjen dokumentoiminen on keskeinen osa arkeologisia kaivauksia. Tarkkojen muistiinpanojen ohella tärkeimpiä menetelmiä ovat valokuvaus, mittausdokumentointi ja 3D-mallintaminen. Kun arkeologinen kohde on riittävästi tutkittu ja dokumentoitu, voi rakentaminen alkaa sen paikalla. Kenttätyövaiheen jälkeen tehdään kaivausten jälkityöt, jotka käsittävät kentällä tuotetun dokumentointiaineiston ja talletettujen löytöjen käsittelyn, näytteiden analysoinnin ja tutkimusraportin laatimisen. Raportit talletetaan Museoviraston arkistoon.
Toimi näin
Voit pyytää arkeologisista kaivauksista tarjousta. Tarjouspyynnön liitteenä tulee olla selkeä kartta tutkittavasta/selvitettävästä alueesta sekä tarpeen mukaan kaavaluonnos, asemapiirros, rakennussuunnitelma tai muita dokumentteja, joista käyvät tarkemmin ilmi suunniteltu maankäyttö ja maapohjaan kohdistuvat toimenpiteet. Tarjouspyynnön yhteydessä on hyvä toimittaa myös suojeluviranomaisen antama kannanotto tutkimustarpeesta ja kenttätöiden tavoitteista, mikäli sellainen on saatavilla (yleensä Museoviraston tai maakuntamuseon lausunto tai neuvottelumuistio). Lisäksi on hyvä tuoda ilmi toivomukset työn toteuttamisen aikataulusta ja muista vastaavista seikoista. Yhteydenotot pyydetään sähköpostitse osoitteeseen arke@museovirasto.fi.
Kenelle ja millä ehdoin
Museoviranomainen on lausunnossaan edellyttänyt arkeologista kaivausta ja määritellyt tutkimusten tekotapaa.
Alue
Nationwide except Alands
Palvelukielet
Finnish
Swedish
Kohderyhmät
Palveluluokat
Responsible organization
Museovirasto
Toteuttaja
Museovirasto